Kalevala Koru Teljänneito-sormus | Kulta

Kalevala KoruTuotenumero: 6054430

Hinta:
Alennushinta
Varasto:
Koruarkisto (loppu)

TUOTETIEDOT

Kalevala Korun ensimmäisenä pääsuunnittelijana toimi taiteilija Germund Paaer. Voidaan sanoa, että Kalevala Koru oli alussa yhtä lailla Paaerin kuin yrityksen perustajanaistenkin luomus. Hän vastasi Kalevala Korun suunnittelusta vuoteen 1950 saakka, jonka aikana suunnitteli yritykselle satoja erilaisia koruja. Ohjenuoranaan hänellä oli: "Korujen reunojen täytyy olla aivan sileitä. Naisen herkkätuntoiset sormet koskettelevat niitä ja niissä ei saa silloin olla mitään epätasaisuuksia, eivätkä ne missään tapauksessa saa olla teräviä!"
Germund Paaer oli lahjakas, innostunut ja erittäin tuottelias, mutta silti vaatimaton taiteilija. Hänen suunnittelemistaan koruista suosituin kautta aikojen on Kuutar, jota on valmistettu 1940-luvun puolivälistä alkaen. Muita yhä mallistossa olevia hänen korujaan ovat muun muassa Salt-sydän ja Teljänneito. Korujen lisäksi hän suunnitteli 1940-luvulla yli 120 Kalevala Korun tuotannossa ollutta puista koriste-esinettä, joiden mallit hän loi vanhojen talonpoikaisesineiden pohjalta.

Ikä: Kunnostettu

Materiaali: Kulta

Pitoisuus: 585

Valmistustilanne: Poistunut tuotannosta

Suunnittelija: Germund Paaer


Sormuksen leveys: 2.7mm

Sormuksen suurin leveys: 12.2mm

Sormuksen koon muutos: Koon voi muuttaa korkeintaan -1 ja +1 (osta koon muutos)

Kaiverrus: Korkeintaan 10 merkkiä (lisätietoa asiakaspalvelusta)



Lue mitä mieltä asiakkaamme ovat:

Saattaisin myös pitää näistä

Katsomasi tuotteet